Mearth

Galaksin reunamaille eksynyt Sotalaivojen Eliitti oli saapunut tiensä päähän. Vaihtoehtoja oli vain kaksi. Jäädä paikoilleen ja tuhoutua, tai lähteä - ja tuhoutua.

Pelastava hyppy Ultrakiihdyttimen avulla veisi aluksen turvattomille alueille. Vihollinen saattaisi osua samoille avaruuden jättömaille. Oli kuitenkin pieni mahdollisuus löytää kauan etsitty planeetta. Äiti maa - Mearth.

Valinta oli tehty. Kapteeni Irc käski.

Zooooiiiimmmm...! Mearthhhh...! Kaboooom...!

Tuomarien aika

"Tämä on tunnustuspalvelu. Kertokaa suorittamastanne rikoksesta. Valitkaa oikea numero:

1. Murha
2. Tappo
3. Varkaus
4. Näpistys
5. Pahoinpitely
6. Liikennerikkomus
7. Petos
8. Muu
9. Haluan keskustella tunnustusneuvojan kanssa henkilökohtaisesti

Valintanne tehtyänne tunnustuksenne käsitellään tai esitetään lisäkysymyksiä. Päätös asiasta saadaan vuorokauden sisällä, jolloin sakko tililtänne veloitetaan, tai ovellenne saapuu noutoryhmä - mahdollisesti teloituspartio. Kiitos tunnustuksestanne."

Ongelmasta toiseen

Ilta oli jo pitkällä kun tuo viehättävä nainen koputti oveeni ja astui toimistooni.

"Minua seurataan. Voitteko auttaa?"

"Toki, istukaa", vastasin - kuten kunnon etsivän kuuluukin.

Samassa käytävästä kuului ääniä, toimiston ovi lennähti auki ja tumma mies osoitti minua aseellaan. Naisen käteen ilmestyi pistooli käsilaukusta ja hän ampui.

"Kun hommani on nyt hoidettu, tarvitsetteko apua murhasyytteen hoitamiseen?"

Koirasen loppu

Kissojen vihaaja Koiranen oli kuollut pudotessaan neljännen kerroksen parvekkeelta maahan. Rouva oli kuullut keittiöön huudon ja rientänyt paikalle. Mitään ei ollut tehtävissä.

"Olimme juuri tulleet kissani hautajaisista, kun mieheni poistui parvekkeelle", rouva selitti ja hypisteli takkiaan kohdasta, josta puuttui nappi.

"Pidätän teidän murhasta", rikoskomisario Termonen sanoi ja näytti nappia joka oli löytynyt vainajan sulkeutuneesta kädestä.

Yksijalkainen jalkapalloilija

Poika tuli juomatauolle pomppien yhdellä jalalla ja potkien samalla palloa toisella. " Täältä tulee yksijalkainen jalkapalloilija".

Katselin hetken ja sanoin, "Eihän tuo ole. Katso tätä".

Koukistin toisen jalkani ja hypin yhden varassa kuljettaen palloa samalla. Pysähdyin.

Poika katseli kaukaisuuteen ja otti juomapullosta hitaasti suullisen. Sanankäytön mestari otti toisen huikan - vielä hitaammin - ja vaikeni. Otti voiton - silti.

Viikate

Metsästä oli löytynyt viikate. Ainutkertainen ja käteen sopiva, malliltaan ylittämätön.

"Se on tuolla pihalla", poika sanoi.

"Onko se rautaa?" isä kysyi ja aavisteli pahinta. Leikattu ruoho tuoksui vielä housujen lahkeissa.

"On se. Rautaa."

"Ei kai se ollut puukeppi jonka siivosin etupihalta ja heitin takaisin metsään?" Pojan ilmeestä näki jo vastauksen.

"Ei hätää, se on lähirinteessä".