torstai 15. elokuuta 2013

Sängyn alla

Oli jo myöhäinen ilta ja menin poikani huoneeseen. Nyt oli käsillä nukkumaanmenon aika. Luin ensin iltasadun, peittelin sitten pojan ja nousin ylös.

- Hyvää yötä, toivotin lopuksi.

- Hyvää yötä. Voitko isi katsoa, ettei sängyn alla ole mörköjä?

- Tottahan toki.

Laskeuduin lattialle polvilleni ja kumarruin katsomaan sängyn alle. Poikani makasi siellä.

- Isä. Sängylläni on joku, hän kuiskasi.

torstai 5. tammikuuta 2012

Aaveauto

Lapsella oli hieno iso amerikanauto, jossa oli myös sisäinen kelloradio. Aamulla voi siis herätä radiokanavan musiikkiin.

Eräänä iltana kävin tarkastamassa lastenhuoneen, joka oli pimeä, hiljainen ja sängyssä nukuttiin sikeästi. Kävin eteisessä ja palatessani lastenhuoneen ohi, pimeästä huoneesta alkoi kuulua musiikkia.

Lapsi nukkui yhä häiriintymättä ja avoletukka soitti hyllyllä pimeässä Elvistä - Ghost Riders in the Sky.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Lupatarkastajan paluu

Oveen koputettiin.

- Kuka siellä?

- Televisiolupatarkastaja.

- Meillä ei katsella.

- Katolla on antenni.

- Vanhoja peruja. Ruosteessa.

- Ikkunasta näkyi televisio.

- Sitä ei ole kytketty. Johto on poikki.

- Se oli päällä.

- En kestä enää tätä vuosien lymyilyä. Sisään vaan ja hilut ranteisiin.

- Tulin kertomaan että tv-maksu on poistunut. Tilalle tuli veromalli. Vihdoin teidänkin on maksettava katselustanne. Hyvää illan jatkoa.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Liikkuva laitos

Matka eteni verkkaisesti kohti kotimaisemia. Viikon lomailu oli takana ja autossa vallitsi loppumatkan pitkästynyt raukeus. Yhtäkkiä takapenkiltä kuului kahahdus ja hiljaisuuden rikkoi innokas huudahdus. Poika osoitteli sormellaan ulos ikkunasta.

- Katsokaa, tuolla menee liikkuva ulkohuussi!

Viereisellä kaistalla etenevän Volvon perässä oli pienikokoinen koppimainen hevosvaunu. Ensimmäisellä mökkiviikolla pojalle oli selvinnyt mikä on ulkohuussi ja yhdennäköisyyttä löytyi tienpäältä.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Nauru parantaa

"Tohtori, voisitteko kertoa mitä voisin tässä tilanteessa tehdä?"

"Olette masentunut. Siispä teidän pitää levätä ja keksiä jotain piristävää. Minulla on ehdotus."

"Kertokaa."

"Kuulin eilen, että kaupunkiin on saapunut sirkus ja sen mukana aivan mahtava klovni. Herra Buffo saa kenet tahansa nauramaan. Miltä kuulostaa?"

"Huonolta."

"Miten niin?"

"Katsokaas Tohtori... Minä kun olen juuri tuo Herra Buffo."

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Vimmainen ääni

Seisoessaan siinä ilman merkkiäkään jostain uudesta ellei matkalla kotiin saapuessaan vihdoin asemalle. Hän nosti katseensa ylös ellei peräti uskonut päätöksen jo tapahtuneen. Sade oli jatkunut yön yli vaikka tekemätöntä ei muuksi voi muuttaa luopumatta silti ajatuksensa lujuudesta. Tämä oli hänen viimeinen toivonsa saada usko uomiinsa, sanomatta sanaakaan lähestyi ovea, avasi sen ja poistui pimentyvään iltaan.

( Oireilun alkulähteet )

maanantai 16. heinäkuuta 2007

Kiistojen hoito

Saluunan ovet heilahtivat. "Shooting" Graham astui hitaasti sisään, pysähtyi ja antoi katseensa kiertää salia. Baaritiskillä oli hänen hänen etsimänsä mies. "Fortunate" Hughes.

- Hughes. Olet solvannut minua kylillä. Kiistätkö sanasi?

- En, kuului vaimea vastaus tiskiltä.

- Kadutko sanojasi, mies ovella sihisi.

- En.

Hiljaisuus laskeutui saluunaan. Graham hipelöi hermostuneesti asekoteloaan.

- No.... Okei.

Mies kääntyi kannoillaan. Saluunan ovet heilahtivat.